HENGITÄ SYVÄÄN
Elän tavallista elämää, eli tykkään liikkua, laittaa ruokaa ja harrastaa muitakin mukavia asioita.
torstai 7. kesäkuuta 2018
Sattuipas vahinko
Heikko ja hervoton oikea käteni antoi taas periksi. Vahinkoa tuli kun kuuma keittoastia pudota roiskahti pöydälle, puserolleni ja kädelleni ja sille matolle, jonka juuri äsken pesetin edellisestä vahingosta eli öljyvahingosta. Tomaattikeitto nyt matolla ja 28 euroa meni ihan hukkaan pesulakäynnistä vieläpä olemattomista rahavaroista. Kädelläni on jo kylmää vettä onneksi vesihana oli lähettyvillä. Mitähän vielä! Oi kun saisi voimia, kivuttomuutta ja käteeni pitoa.
Pitkiä yöntunteja, raskaita päiviä
Joskus kysyn itseltäni: "Miten jaksan jatkaa tästä eteenpäin?" Kun se käsi on hervoton, liikeradat ovat vajaat ja sitä jäytää, pistelee, pakkaa, puuduttaa, polttaa, vihloo, kylmää... tuota oikeaa kättä. Viime yönä näin unta, että käteni iskettiin kirveellä poikki siihen sitten heräsin. Käteni oli väärässä asennossa, se törrötti pystyssä kyynärpäästä, oli jumiutunut siihen asentoon ja kipu oli valtaisaa yhtäaikaa sitä vihloi, veti ja repi pistelyn lisäksi. Olen aivan uuvuksissa kivun takia jokainen tunti vuorokaudessa on yhtä ponnistelua ja voimavarat ovat huvenneet kivun myötä. Kaikki mitä tekee on tehtävä hammasta purren, ponnistaen. Se kuluttaa energiaa ja rasittaa elimistöä. Elämä on raskasta ilman hyvinvointia ja elämänlaatu on nollassa. Miten ne nuo ikkunat saa pestyiksi?
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Kivulle häviää aina taistelun
Oikean vammakäteni kipu ei hellitä, olen siis hävinnyt taistelun kipua vastaan ja olen uupunut tähän. Aseina olen käyttänyt kipulääkkeiden lisäksi mm. ruoka-aineita kuten chiliä, valkosipulia, sipulia, sitten paljon liikuntaa, joogaa, kivunhoitorentoutusharjoituksia, kylmää ja lämpöä; avantoa, saunaa, geeliä, pakkauksia, relaksoivaa salvaa, magnesiumöljyä, kuolleenmerensuolaa... tukisiteitä, olka-, kyynär- ja rannetukia, pehmeitä tyynyjä, asentohoitoja, B-vitamiineja, magnesiumia, hierontaa, tenssiä. Lievittää ne kipua, mutta kipu on ja se ei vain väisty syrjään, teki mitä teki tai jätti tekemättä. Liikeradat eivät palaudu päivittäisestä kuntotuksesta huolimatta ja tekeminen pahentaa kipua. Esim. vaatteiden riisuminen on tosi kivuliasta. Varattomuus kädessä on vain lisääntynyt pistelyn myötä. Olisipa nyt upeaa löytää maastamme käsikirurgi jonka osaaminen, taidot ja tiedot poistaisivat edes tuon pahuksenmoisen kivun.
tiistai 26. joulukuuta 2017
27.12.2017
Päiväkirjani on mukavaa kun kipublogiani luetaan ja lainataan kipukokemussanoja ja -lauseita esim. "synnytyskipukaan ei ollut niin kovaa kuin liukastumisen aiheuttama...." tai se Villen ehdottama "kiroilu". No se siitä. Viime yönä kun valvoin oikean vammakäden kivun kanssa, joka oli lähes sietämätöntä, niin ajattelin murheellisesti. Siihen nähden kuitenkin sinnikäästi etsin kädelleni hyvää asentoa, käyttämättömistä tyynyistä viileyttä ja tein kivunhoitosuggestiota. Postinjakajan käynnin talossamme kuulin aamuyöstä ja silloin ajattelin, että olen lähes koko yön valvonut. Varhaisesta aamuyöstä olin sitten nukahtanut kun olin? vihdoin löytänyt mukavan asennon oikealle kädelleni ja pistely, puutuminen, polttelu ja pakkaaminen ehkä? hieman helpotti. Nyt oikea vammkäsi tuntuu jäykältä, pistelevältä, kyynärpäätä polttaa ja pistelee ja sormet ovat puutuneet sekä koko käsi on myös kylmä ja sitä lapaa repii. Onhan se niin ettei hermovauriokivun alkuperäisiin syihin enää voida vaikuttaa, kun tapaturman alku hoito oli mitä oli - laadultaan huonoa ja liian nopea otteista. Vähän samaa kuin se etten saanut olla työssä!!! ja voisi kysyä ex-"ystävältäni" mikä se syy oli etten saanut olla töissä? No jospa ne eläkkeet korjataan oikeudenmukaisiksi sekä haittakorvaukset. Iso haitta on kun en kykene töihin. Työlläni saamalla palkaallani pärjäisin jos käteni olisi hoidettu! Tai vaihdetaan päätöstentekijöiden kanssa osia. Kyllä täällä siivota pitää ja rahat on löydyttävä siivouksiin ja muihin vamman aiheuttamiin kuluihin jostakin kassasta. Vai tarkoittaako yhteiskunta sitä, että väisty kokonaan! Vastausta pyydetään!
perjantai 15. joulukuuta 2017
16.12.2017
Päiväkirjani: Aamuyöstä kun olin nukahtanut kivunhoitorentotusharjoitukseen, heräsin kuuden jälkeen siihen, että oikea vammakäteni oli painava ja sirkutteleva todella kivulias. Nousin vuoteesta ja pyörryin, kollapsi yllätti täysin. Vaikeata on, hankalaa, avutonta ja kivuliasta. Näillä mennään. Onneksi on vasen käsi!!!
maanantai 11. joulukuuta 2017
11.12.2017
Päiväkirjani: Voi helvetti, että oikeaan käteeni koskee, pistelee, pakkaa, repii ja puuduttaa lavasta asti sormenpäihin. Eilinen äkkiliike pahensi kipua. Kävin avannossa ja olin siellä pitkään, se hieman auttoi mutta ei riittävästi. Pitänee ottaa Villen sanoista vaari ja ruveta kiroilemaan ja karjumaan!
maanantai 4. joulukuuta 2017
4.12.2017
Päiväkirjani: Kipu ei laannu oikeassa vammakädessäni vaikka mitä tekisi. Siis mitä tekisin?
Tilaa:
Kommentit (Atom)