Olen ollut oikeasta kädestäni
täysin terve ennen 9.1.2017 tapahtunutta liukastumis tapaturmaa. Käteni ei ollut koukussa kyynärpäästä, siinä ei ollut minkäänlaista velttoutta, sen liikeradat
olivat täysin normaalit ja olkapääni ei ollut roikkuva olkapää. Kädessäni ei esiintynyt minkäänlaista kipua, rutinaa, napsumista, pistelyä, puutumista
ja hervottomuuden tunnetta ja
kaikki käden etu-, taka- ja sivunostot onnistuivat mainiosti. Myös nostaminen
ja kantaminen. En tarvinnut kantosidettä. Oikea käteni on jatkuvasti liikerajoitteiden, roikkuvan
olkapääni ja käden hervottomuuden takia kivulias ja siinä on todettu
neuroapaattinen kipu ja käsittelyarkuutta. Nojaaminen käteeni ei edelleenkään
onnistu, Äkkiliikkeet lisäävät kipua, myös riisuminen ja pukeminen,
aivastaminen, yskiminen, pienenkin esineen nosto tai kantaminen. Käteni vammat
johtuvat hiekoittamattomalla kauppakeskuksen alueella tapahtuneesta liukastumisesta
9.1.2017. Päivittäiset haitat ovat suuremmat kuin määritellyn haittaluokka 2:n
mukaiset. Suurin haitta on työn menettäminen. Kaikista käsillä tehtävistä
harrastuksista on tämän vamman takia pitänyt luopua.
Olen työkyvytön juuri
liukastumisen takia ja sen aiheuttamien syiden johdosta. Koukussa olevalla
kädellä ei toimita sairaanhoitajan työssä. Tarvitsen kotipalvelua tekemään
raskaimmat työt. Kevyistä töistä selviän vasemmalla kädellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti