Kesä on kohta ohi ja ohi on helpoin aika oikean käteni kannalta. Pukemista ja riisumista on vähän, on saanut helpon, löysän ja väljän mekon vain vetäistä päälleen. Kun talvi tulee on pukemista ja riisumista paljon, paljon enemmän. Se hankaloittaa elämääni. Onkohan tässä enää mitään mieltä kun ajattelee taaksepäin mennyttä 2 v. 7 kk:tta? Olen kuntouttanut tätä vammaa koko tämän ajan ja huonommaksi menee. Muun muassa pistely, puutuminen, jäykkyys, velttous ja kivut vain lisääntyy, kyynärpäässä on sama pistäminen myös, mikä on ollut koko tapaturman ajan. Käsi ei oikene, koko keho on ryhdiltään muutunut kun painava käsi vetää vartaloa oikealle ja eivätkä liikeradat palaudu. Kunpa pystyisi itse siirtämään sitä, mikä revenneistä kalvosimista painaa hermoa ja aiheuttaa kipua.
Virikkeitä olisi saatava jotta mieli pysyisi virkeänä. Töitä. Omia töitä, johon olen koulun käynyt. Opintolainat, korot ja kulut olen maksanut niin haluaahan sitä hankkiakin. Palkallani pärjään, nyt en pärjää hieman yli tuhannen euron eläkkeellä. Kun joudun hankkimaan bussikortin, tai on maksettavana hammaslääkärinhoitokuluja tai kuluja joita tulee käden vamman hoidosta ja/tai kuntoutuksesta, on apuväline hankintoja tai kynsien tai hiustenleikkauskuluja, jotakin jota en voi itse tehdä on se, siivous-, lääke-, sairaudenhoito ja ruokakuluista poissa.
Kun eilen kuuntelin Pohjola sairaalan esittelyä oli heidän hoidossaan tärkeätä myös se, että ihminen sairauden/vammautumisen jälkeen saa riittävän toimeentulon, jolla tulee toimeen. Ettei ihminen häviä taloudellisesti näissä itsestään riippumattomissa vaikeissa elämää hankaloittavissa tilanteissa tai jää tyhjän päälle. Minä ole nyt tyhjän päällä. Olisivat hoitaneet käteni työkuntoiseksi, jotta olisin saanut hankittua toimeentuloni! Minä käyn mielelläni töissä ja teen mielelläni töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti