Päiväkirjani:
Samaa rataa eteenpäin. Kivun kanssa. Vamman kanssa. Näin unta, että suuri jäälohkare jossa oli pieniä neulasia putosi oikean käteni päälle. Kun heräsin kättäni pisteli ja se oli jäykkä sekä kylmä. Eli samaa rataa aina eteenpäin. Oikeaa koukkukättäni jäykistää, pakottaa, pistelee ja puuduttaa. Välillä tuntuu, että kaikki on turhaa kuntoutus, kivunhoito, lääkehoito ym. ainoastaan kunnioituksesta ahkeraa kättäni kohtaan ehkä vielä jaksan hoitaa ja kuntouttaa?
Turhaa. Se on hyvä sana. Kun päivästä toiseen on sama vamma, sama kipu ja sama kuntoutus eikä mikään muutu niin turhalta se tuntuu. Ei auta liikunta, ei auta kipulääke, eikä auta mikään muukaan. Toivottavasti ne lievittää ja jollakin tavoin käden toimintakykyyn vaikuttaisi edistävästi.
Raskaimpiin kotitöihinkin kaipaisin apua. Ne alkavat painaa. Ihan samalla tavalla kuten ne taakat, joita ihmiset ovat laittaneet päälleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti