Kävin asioilla pyörällä. Se oli aluksi vaikeaa, kun en saanut vammakädellä ohjaustangosta kunnolla kiinni, mutta opin ajamaan yhdellä kädellä. Sattui niin ikävästi, että kun pyörä oli telineessä sokkarilla asioinnin ajan siitä oli mennyt takakumi tyhjäksi.
Työnsin pyörän ensin Haapaniemen ABC:lle, jossa pyysin apua eräältä ihmiseltä, että hän laittaisi ilmaa pyöräkumiin. Hän laittoi ja kertoi venttiilin olevan rikki. Ilma ei pysynyt. Työnsin pyöräni sitten kotiini. Jollakin tavalla käsi rasittui enemmän siitä, nyt se on kylmä kuin kalkkarokäärme ja puristava tunne ympäröi sitä. Pidän olkatukea ja särkylääke on otettu. Käsi ei tykännyt pyörän työntämisestä ja kyllä sen huomasin työntäessäni pyörää. No- tälle ei voi mitään. Tämä jatkuva kipu ei ole kuitenkaan hyväksi ihmiselle. Kärsimys ei jalosta, vaan se tekee aivan päinvastaista. Jalostamatonta pahaa mieltä.
On käännytty iltaan, jumppasin ja nautin särkylääkkeet. Joskus ne aiheuttavat pahoinvointia kuten nytkin, oksettaa. Myös silmieniluomet ovat reilusti turvoksissa. Toisinaan särkylääkkeistä ei aiheudu minkäänlaisia tuntemuksia tai haittaa. Puristava tunne on hävinnyt nyt kipu on kuumottavaa mutta käsi on kylmä. Sirkuttelu sekä puutuminen ovat käteni jokapäiväisiä vieraita.
Nukun sen minkä nukun tyynyjen ympäröimänä, niillä tuen itseni nukkumaan selkä-asentoon siten, että tyynyt tukevat olkaani ja koko kättäni. Kun käsi on epämääräisessä asennossa sitä ei voi suoristaa vaan se pitää pitää 90 asteen kulmassa.
En kykene enää sairaanhoitajan työhön, vaikka tekisin sitä mielelläni. Siivotakin pitäisi, villakoirat lentelee. Siivous piti perua taloudellisista syistä. On tämä tilanne, mutta odotan oikeudenmukaisia päätöksiä tapaturmaeläkkeestä ja kulukorvausta vakuutusyhtiöltä. Tapaturman takia tässä tilanteessa olen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti